Sosiaali-individualismin puolustuspuhe Sosiaali-individualismin puolustuspuhe on testikenttä kaikille niille ajatuksille, joita yhteiskuntaa koskien vuosien varrella on syntynyt. Tavoitteena on käynnistää erilaisia keskusteluja yhteiskunnasta ja tulevaisuudestamme, mihin yleensä olemme tottuneet.

Trumpin suunnitelma nerokas

Donald J. Trump on suurempi talouspoliittinen ajattelija kuin uskommekaan. En missään nimessä pitänyt häntä parhaana valintana, mutta pitää sanoa, että odotan jo innolla mitä hän saa aikaan. Teoreettisella tasolla näyttäisi, että suunnitelma on mitä fiksuin ja ehkä johdonmukaisin, mitä poliittisessa diskurssissa on nähty. Trumphan aikoo tunnetusti rakentaa muurin Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle. Tähän hän tulee tarvitsemaan työvoimaa. Projektillaan hän saa tarjottua työtä yhä useammalle globalisaation runtelemalle amerikkalaiselle. Työn tekemisen hän rahoittaa valuuttapolitiikalla, tiedossa on kasa eräänlaista helikopterirahaa, kun erotettuaan Janet Yellenin sijalle nimitetään keskuspankkiiri, joka ryhtyy rahoittamaan valtion hankkeita. Tämän seurauksena Trumpin suuri tavoite eli dollarin heikkeneminen toteutuu, koska dollareita on tarjolla kasapäin. Heikompi dollari, jota hän on aina haikaillut, on taas avain kauppasuhteiden muuttumiseen yhdysvaltalaisille yrityksille suotuisiksi. Tämän jälkeen vienti paranee ja tuonti tyrehtyy, joka tarkoittaa kotimaan tuotteiden parempaa positiota niin sisä- kuin ulkomarkkinoilla. Tämän avulla taas kasvu on helppoa kolminkertaistaa. Ongelma voi ja tulee siinä, että globaalissa taloudessa kyse on usein nollasummapelistä. Parempi diili tarkoittaa muiden häviämistä, jonka seurauksena ei usein ole sivistynyt napina tai haavojen nuolenta, vaan ihan jotain muuta. Toisaalta Trump on jo hoitanut tämänkin lähentymällä Putinia, joka taas puolestaan pitää Kiinan kurissa. Euroopalle esitetty uhkavaatimus suuremmasta rahoitusosuudesta turvallisuuspolitiikassa taas kuittautetaan lopulta tasapainona ja kauppasuhteilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Millä tavoin Putin pitää Kiinan kurissa?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Lapsiasiamiehensä nimissä kirjelmöimällä, tontteja Kiinan muurin seinustalta ostelemalla sekä ilmatilaa loukkailemalla.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Puolustuksellisesti itsenäinen Eurooppa on ihan kannatettava ajatus. Kummallista, että isot päättäjät sallivat nykyisen uhkatilanteen syntyä.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Muurista kannattaa rakentaa ainakin parisataa metriä korkea ja useita kymmeniä metrejä paksu, että siihen voidaan upottaa puolet USA:n bruttokansantuotteesta ja työllistää miljoonia amerikkalaisia! Taivas, mitä talousajattelua ... tai voihan olla, että tuo kirjoituksesi oli ironinen, mitä en vaan ymmärtänyt.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

LOL, sen Great Wall of Mexico rakentaminen on pikemminkin pystyttämistä, ainakin jos tehdään samaa kuin jo on valmiina.

http://www.globalsecurity.org/security/systems/mex...

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Pitää kyllä muistaa, että USA on korviaan myöten velassa ulkomaille: Kiina, Japani,Saudi-Arabia jne.jne. Taalan heikkeminen lisäsi vastaavasti ulkomaan velkaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari
Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

New Deal!

Kreikka on jo ottanut yhteyttä Trumppiin vaan ei Saksa.
Heillä on oma mies Trumpin esikunnassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Trump korosti jo voitonpuheessaan, että aikoo antaa työtä "miljoonille" amerikkalaisille infrastruktuurirakennusten kautta. Meksikon muurista hän ei siinä puheessa enää maininnut, vaan tiestöstä, silloista, y.m.

Tuollainen puhe ei kuitenkaan osoita suurta nerokkuutta, vaan se edustaa lähinnä keynesiläisyyttä, mikä ei koskaan ole ollut nykyrepublikaanien agendalla kovin korkealla tasolla.

Kauppapolitiikan punaisena lankana hänellä on puolestaan ennemminkin ollut sulkeutuminen omaan kuoreen, ei niinkään ulkomaankaupan vilkastuttaminen devalvaation kautta. Hänhän on vapaakaupan "vihollinen".

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Keynesilläisellä sekatalouteen perustuvalla talouspolitiikalla rakennettiin maailma toisen maailmansodan jälkeen.

Ei auta itku ei kitinä, Keyneseläinen sekatalous on nykyisin jo häviävän hyvinvoinnin perusta, seinät ja katto.

Blogisti tekee täysin oikeita johtopäätelmiä.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Punaviherliberaalit ei vaan saa kalloonsa sitä tosiasiaa että Trump pesi kaikki. Hänen kampanjansa oli strategian ja taktiikan mestariteos.

Media ja punaviherliberaalit ottivat Trumpin sanomiset kirjaimellisesti mutta eivät tosissaan. Äänestäjät ottivat Trumpin tosissaan mutta eivät kirjaimellisesti.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Nimenomaan. Noinhan se näyttää menneen. Trump osaa median. Toki.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Trumpin ohjelmassa on tasan yksi vakavaksi tarkoitettu kohta: väestön suurituloisimman prosentin verotuksen radikaali vähentäminen, keinolla millä hyvänsä.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Uutisoinnissa suomalaisessa mediassa muuri + Trump saa käsityksen, että Trump aloittaa projektin vaikka kuten tuossa aiemmassa S Saaren kommentista selviää jo olemassa olevat muurinpätkät. Rasismia, jota Obamakin harjoitti virkakausinaan. Sama pointti Naton maksuosuuksissa, Obamakin väläytteli maksuosuuksista, Libyan konfliktissa ranskalaisilta loppui ammunitsiooni ja pitä pyytää apua sieltä mistä löytyi. Mitähän satavuotisessa vapaamatkustaja Ruotsissa nyt ajatellaan turvatakuissa ja taakan kantamisessa vajaan 8000 ammattisotilaan armeijan kanssa, hakkapeliittoja Suomesta 100 Jas Gripenin toimittamisesta nykyään hyvin harvinaiselle soturikansalle?

Muukkonen opn asian ytimessä, Trump ei ole velkaa taustaryhmille kuten clintoska olisi ollut lyhyen mittansa takia päälakea myöten. Yhdysvaltalainen aseteollisus tulee kukoistamaan (hanki Sasin tapaan osakkeita Northropista yms) hardware tekee kauppansa. Lisää työpaikkoja siis. Trump voi Rooseveltin innoitttama ryhtyä New Deal 2.0;an muurin lisäksi tulee sillat padot tiet ja paljon muuta, samanlaista korjausvelkaa kuten Suomessakin maan alla viemäreissä , vesihuollossa jne. Infra kuntoon!

Suomalaiset pölkkypääasiantuntijat turisevat, ettei Trump saa päteviä avustajia esikuntaansa, kun jotkut rebublikaanit herkesivät kieltäytymään yhteistyöstä Trumpin kanssa, bullshit. Löytyy varmasti halukkaita. Osviittana kysely, jossa urheilupainotteisissa yliopistossa kysyttiin; Ottaisitko dopingia jos siten voittaisit maailmanmestaruuden, mutta kuolisit kuitenkin 5 vuoden kuluttua käytön takia? 60 & vastasi Yes Sir.. joten varmasti löytyy ja varmasti keskimäärin parempia kuin Suomessa koskaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Muuria alettiin rakentaa jo ennen Obaman kautta, Trump vain nosti sen esille ja vaati Meksikoa maksumieheksi:

In November 2005, DHS (the Department of Homeland Security) announced the launch of the Secure Border Initiative (SBI), a multiyear, multibillion-dollar program aimed at securing U.S. borders and reducing illegal immigration.

http://www.globalsecurity.org/security/systems/mex...

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

USA:n armeijan pioneerit aloittivat aidan rakentamisen jo 21 vuotta sitten Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle.

http://www.alternet.org/election-2016/mexican-wall...

Kuvakavalkadi jo olemssa olevasta n. 700 mailin aidasta:

http://news.nationalgeographic.com/2016/03/160304-...

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Matti Muukkoselle on selvinnyt se, jonka tiesin jo ennen vaaleja ja olin 99% varma, että DJT valitaan presidentiksi.

Muut vielä jeesustelevat kevääseen saakka. Voi voi ja voi voi, kun ei valittu naista.

Suunnitelma ei ole mitenkään nerokas.

Pidän avoimesti suomalaisia tyhmänä kansana. Markan aikaan oltiin todella nerokkaita.

Devalvoitiin ja kellutettiin kilpaa markkaparkaa. Ei se ole neroutta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Muuria alettiin rakentaa jo ennen Obaman kautta, Trump vain nosti sen esille ja vaati Meksikoa maksumieheksi''

Meksiko ei hoida rajavalvontaansa. Seija Nylund varmasti muistaa sen ruikutuksen Suomessa, kun Venäjän rajan yli tuli porukkaa kuin Vilkkilän kissoja.

Silloin vaadittiin Venäjältä rajavalvontaa. Mitä USA tekee väärin, kun vaatii samaa Meksikolta?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Se nyt kuitenkin oli eri asia, kolmansista maista Schengen-rajan yli tulleet turvapaikanhakijat hakivat valtion majoitusta ja sosiaaliturvaa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#20
Eikö Seijan mielestä jokaisen suvereenin valtion tule huolehtia rajavalvonnastaan?

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Se nyt vaan on karu fakta, että jokainen maa tarvitsee protektionismia + oman valuutan pärjätäkseen pitkässä juoksussa. Millä hemmetin ihmeellä Suomi kuvittelee pärjäävänsä yhteisvaluutalla kansantalouden vuotaessa kuin seula?

Edes jenkit eivät pärjää avoimessa taloudessa, vaikka dollarilla on reservivaluutta-asema ja massiivinen sotakoneisto takuumiehenä.

Dollari tosin tulee menettämään statuksensa kun SDR korvaa kansalliset valuutat kansainvälisessä kaupassa. Trump on nyt luvannut tehdä sen mitä täytyy tehdä, jotta omat kansalaiset pärjäisivät mahdollisimman hyvin.

Suomalainen vellipolvihousupoliitikkojen sukupolvi matelee täällä pylly pystyssä almuja kerjäten. Ei kyetä kuin katse harhaillen seurailemaan muun maailman menoa kahta puolta ohitse.

Suomi tarvitsee omanlaisensa Trumpin. Ei samanlaista, vaan omanlaista. Täällä ovat nyt varjot voimistelleet ja kuviokelluneet aivan liian pitkään.

Täsmennettäköön, että kansa ei tarvitse enempää kuria, vaan kuriin on laitettava Arkadianmäen vajaaälyisesti käyttäytyvä pellekerho, sekä sen haittaliikuntaa harrastavat alaosastot.

Toimituksen poiminnat