Yhteiskunnan rooli ja hallinnon järjestäminen

Aiheesta

Suomalainen yhteiskunta on velkakriisien myötä herännyt todellisuuteen. Emme ole kehittäneet vuosikymmeniin julkisia rakenteita, vaan paisuneet kuin pullataikina. Siinä missä yritykset, siis menestyvät yritykset, yksinkertaistavat aina silloin tällöin organisaatiotaan ja keventävät toimintaansa sekä keskittyvät ydinliiketoimintaansa, menee julkinen valta toiseen suuntaan. Tällä hetkellä ministereitä on 19, jonka lisäksi keskushallinto on toisaalta paisunut ja toisaalta pirstaloitunut sektoriajattelun myötä. Tämä on irvokasta, sillä johtamisteorioissa on jatkuvasti enenevässä määrin irtauduttu sektoriajattelusta sen osaoptimointiongelmien vuoksi.

Useaan otteeseen on peräänkuulutettu radikaaleja muutoksia julkishallintoon. Ne ovat kuitenkin jääneet toteuttamatta. On totta, että keskiössä tulee olla palvelut, mutta myös rakenteet vaativat tuulettamista. Nyt en puhu kuntarajoista, koska niistä on keskusteltu ja tullaan keskustelemaan lähiaikoina riittävästi. Sen sijaan huomioni kiinnittyy valtionhallintoon, erityisesti sen kärkeen.

Valtiovallan kolmijaon reinkarnaatio

Olen aina kannattanut valtiovallan kolmijakoa lähinnä niillä samoilla perusteilla, joita Charles de Montesquieu esitti. Toisaalta olen myös kasvanut järjestelmään, jonka perustuslaissa kolmijako tunnustetaan. Niinpä itselleni on ollut ravisuttavaa havaita, ettei Suomessa todellisuudessa kolmijakoa toteuteta. Eihän meillä todellisuudessa lainsäädäntö- tai valmisteluvaltaa ole eduskunnalla, vaan hallituksen alaisella hallintokoneistolla. Toisaalta taas tuomioistuinten riippumattomuudestakin voidaan olla montaa mieltä, kun poliitikot puuttuvat niiden toimintaan miten sattuu. Hallinto ei noudata lainsäätäjän tahtoa, vaan hyödyntää monessa kohtaa tarkoituksenmukaisuutta (esim. kunnalliset virkanimitykset). Tämä taas ei ole mikään ihme sillä onhan myös lainsäätäjällä välillä ongelmia noudattaa perustuslainsäätäjän tahtoa.

Asia pitäisi korjata. Ensinnäkin lainsäädäntövalta ja valta valmistella lainsäädäntöä tulisi siirtää kokonaan eduskunnalle. Tämä tarkoittaisi virkamiesarmeijan siirtoa eduskunnan alaisuuteen, mutta toivottavasti myös sitä, että nämä kyseiset asiantuntijat ohjattaisiin samantien "ulkoistuksena" yliopistojen oikeustieteellisille tiedekunnille tai muille oikeustieteellisesti orientoituneille yksiköille, joille säädettäisiin kolmen perustehtävän lisäksi myös neljäs tehtävä eli lainsäädännön valmistelutehtävä, joka taas sitten integroitaisiin opetukseen ja tutkimukseen. Samalla myös perustuslakivaliokunnan asiantuntijakäytännöt tulisi tehdä näkyväksi.

Hallinnolle tai toimeenpanolle jätettäisiin tulevaisuudessa se rooli, joka sille luontaisesti kuuluu eli lakien toteuttaminen. Tämä voisi edelleen tapahtua poliitikkojohtoisesti kuitenkin siten, että valtioneuvoston jäsenet eivät olisi kelpoisia toimimaan kansanedustajina toimiessaan ministereinä. Kolmijohtajuusmallista (ministeri, poliittinen valtiosihteeri, kansliapäällikkö) voitaisiin myös luopua, koska kyse olisi toimeenpanosta, ei politiikasta. Tässä yhteydessä myös ministereiden määrää ja ministeriöiden määrää voitaisiin tarkistaa hallinnon sisäisen yhteistyön lisäämiseksi.

Tuomioistuimille sen sijaan tulisi mahdollistaa aito oikeus tarkastella myös lainsäätäjän toimia. Niinpä perustuslain 106 §:stä tulisi poistaa niin sanottu ilmeisyysvaatimus, joka johtaisi siihen, että lainsäätäjän tulisi kunnioittaa yhä keskeisemmässä asemassa olevaa perustuslakia.

Valtionhallinnon uusjako

Ministeriöjärjestelmä voi edelleen toimia valtionhallinnon ja valtioneuvoston järjestämisen ytimenä, mutta se ei voi olla seurakunta. Hallitus ei ole hallitus jos sen jäsenet eivät pysty pitämään edes konferenssipuhelua keskenään. Niinpä hallituksen kokoa tulisi pienentää samalla kuin ministeriöiden määrää pienenettäisiin. Tämä tulisi toteuttaa siltä yksinkertaiselta pohjalta, että mietittäisiin mitä oikeastaan tarvittaisiin. Tällöin valtioneuvoston kanslia voisi edelleen olla toiminnan keskiö kuitenkin siten, että siihen olisi mahdollisuus yhdistää valtionvarainministeriön toiminta siten, että myös valtionvarainministerin ja pääministerin tehtävät yhdistettäisiin. Myös oikeusministeriö voitaisiin sijoittaa valtioneuvoston kansliaan mahdollisesti yhdistäen tämän osaston tehtävät oikeuskanslerin tehtäviin. Sinänsä erillistä ministeriötä ei enää valmisteluun tarvittaisi, vaan ministeriön tehtävät nimenomaan laillisuusvalvojana ja lainsäädäntöprosessin valvojana korostuisivat. Näin ollen valtioneuvoston kansliassa olisi pääministerin lisäksi oikeuskansleri.

Luonnollisesti tarvittaisiin myös sisä- ja ulkoasioita varten omat ministeriönsä. Vai tarvittaisiinko sittenkään? Ehkä ulkoministerin voisi sijoittaa "Secretary of State" nimikkeellä valtiosihteerinä pääministerin avustajaksi valtioneuvoston kansliaan, jolle luonnollisesti kuuluisivat myös eurooppa- ja kehitysyhteistyöasiat. Tämä avaisi mahdollisuuden tarkastella prosessikohtaisesti muita rakenteita. Näistä työ-, elinkeino-, liikenne- ja ympäristöministeriö voisi olla yksi keskeisimmistä. Tämä tarkoittaisi nykyistenkaltaisten maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä ympäristöministeriön sijoittamista TEM:öön siten, että johtoon nimitettäisiin työ- ja elinkeinoministeri, jolla taas voisi olla infraan ja ympäristöasioihin keskittyvät apulaisministerit. Myös taloudellisille suhteille tulisi olla oma osastonsa ja apulaisministerinsä.

Turvallisuus olisi luonnollisesti oma kokonaisuutensa, joka ansaitsisi oman ministeriönsä. Tämä tarkoittaisi sisäasianministeriön, ulkoministeriön tiettyjen osien sekä puolustusministeriön yhdistämistä turvallisuusministeriöksi, joka kuitenkin olisi suoraan pääministerin alaisuudessa kuitenkin siten, että sitä johtaisi apulaisministeri.

Peruspalveluministeriö sen sijaan olisi koko hallinnon laajin kokonaisuus. Se olisi erillinen ministeriönsä, mutta tiiviissä yhteydessä TELY:öön. Tätä johtaisi peruspalveluministeri, jolla taas olisi apunaan opetus- ja kulttuuri, sosiaali- ja terveys sekä muut tarvittavat apulaisministerit. Tärkein tehtävä olisi yhteensovittaa peruspalvelut ja työllisyyden edistäminen.

Ja mikä oli lopulta tärkeää

Ehdottoman tärkeää on saada organisaatio pienenettyä siten, että pystyttäisiin tunnistamaan ydintoimet. Valtiolla näitä lienevät koulutus ja kasvatus, jolla yksilön potentiaali saadaan aktualisoitua eli ihminen saatettua luonnolliseen tilaan riittävin kyvyin ja taidoin, että tämä pystyy pitämään itsestään huolta. Toisaalta ydinprosessi on myös työkyvyn ylläpito ja palauttaminen eli käytännössä sosiaali- ja terveydenhuolto, yhdyskuntarakenne ja tekniikka sekä työ- ja elinkeinoasiat. Näiden rinnalla on luonnollisesti hallinnon tukitoimet eli turvallisuus ja suhdetoiminta.

Esittämäni mallin pohjalta valtioneuvostoa johtaisi pääministeri puheenjohtajana ja presidenttinä. Siihen kuuluisivat myös peruspalveluministeri sekä työ- ja elinkeinoministeri sekä apulaisministereistä enintään 5-6 henkilöä.

Kirjoittaja on 29-vuotias vapaa-ajattelija.