Kuolema yhdistää

Aiheesta

Steve Jobsin kuolema on tänään käynnistänyt ennennäkemättömän vilkkauden internetissä. Twitter ja muut yhteisöpalvelut ovat täyttyneet suruviesteistä, jonka lisäksi uutiset ovat tulleet vallatuiksi erilaisin osanottoviestein, joita niin yritysjohtajat kuin poliitikotkin ovat Applen perustajan poismenon vuoksi esittäneet. Jobsista ei juuri kukaan tiedä mitään, mutta hän on kuitenkin supertähti, ikoni, jota miljoonat seuraavat, jopa fanittavat. Hän on kuin rokki- tai fudistähti, mutta sittenkin jotain erilaista, jotain ihmeellistä.

Silti on vaikea ymmärtää, miksi yksi ihminen on jotenkin niin merkittävä. Mihin se perustuu? Onko taustalla myyttisyys vai Applen markkinoille tuomat tuotteet, jotka kuitenkin vuosia ovat jääneet valtavirran alle. Kaikilla mittareilla Microsoft on lyönyt Applen, mutta silti Bill Gates, joka kuitenkin tekee suunnattomasti hyväntekeväisyyttä on konna ja Jobs, joka piti yllä äärimmäistä salaperäisyyttä sankari. Daavidin puolella olivat kaikki, Goljatin ei kukaan. Ehkä tässä yksi syy Jobsin sädekehään.

Ja onhan totta myöskin se, että Macit järjestelminä ovat tuhat vuotta Windows-pohjaisia järjestelmiä edellä. Niiden toimintalogiikka on vain erilainen, joka lienee syy siihen miksi Macien osuus markkinoista on niin paljon pienempi. Tällöin jälleen Daavid argumentti nousee esiin, mutta Jobsin kehää sädehdittää myös eräänlainen messiaalinen rooli. Hän on Windows-valtavirrassa ollut seuraajilleen kuin Jeesus tai vähintäänkin Martti Luther, joka puhdistaa vääristyneen uskonnon.

Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys

Jobsin ympärille rakentuvaa kulttia voidaan tarkastella myös toisesta näkökulmasta. Olen jo aiemmin todennut yhteiskuntafilosofian perusproblematisoinnin olevan ristiriidan yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välillä. Tai ehkä pitäisi puhua enemmän jännitteestä. Karl Marxin mukaan nämä näkyivät jaksoissa maailmanhistoriassa siten, että historia toistaa jatkuvasti itseään. Karl Raimund Popperin on tämän kumonnut, mutta marxilaisperustaiset postmodernistit, kuten Michel Maffesoli Sorbonnen yliopistosta on edelleen kehittänyt sykliajattelua eteenpäin. Maffesolin mukaan maailma menee sykleissä, joissa välillä painotetaan enemmän yksilöllisyyttä, välillä enemmän yhteisöllisyyttä. Itseasiassa jopa yksilöllisiksi ymmärrettävistä asioista voi ajan myötä tulla uuden yhteisöllisyyden alku. Näin esimerkiksi yksilölliseksi katsottu omaan ruumiiseen panostus esimerkiksi kehonrakennuksen myötä tehdäänkin hyvin usein yhteisöllisten ihanteiden vuoksi, jolloin se ei enää olekaan yksilöllistä, ei edes yksilön tahdosta johtuvaa, vaan ulkoisesta paineesta.

Maffesolin ajattelussa yksilöllisyys on pelottavaa. Hän uskoo, että yksiöllisessä maailmassa ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä. Tämän vuoksi tarvitaan erilaisia mekanismeja, joilla toisistaan eriytyneet, siis perinteisistä primaari- ja sekundaariyhteisöllisyydestä luopuneet tai luopumaan pakotetut ihmiset, jälleen löytäisivät toisensa. Maffesoli puhuu kuvasta tällaisena yhdistäjänä. Hänen mukaansa se, että ihmiset jokapuolella maapalloa katsovat jotain kuvaa, liikkuvaa tai stilliä, he tulevat liittyneeksi toisiinsa, kokevat yhteisöllisyyttä, joka täyttää heidän onton kuorensa. Tässä usein mukana on joku tapahtuma, tai joku yhdyshenkilö. Jobsin tapauksessa hän toimi linkkinä niin monille, Mac, Iphone, Ipad etc. yhteisön johtajana, mutta taas Microsoft-kriitikkona ja taas mystisenä persoonana. Hän oli ikkuna monille kokea yhteisöllisyyttä.

Mutta ei Jobs ollut vain yhteisöllisyyden kaipuun tuote, hän loi sitä markkinoinnillaan. Hän käytti kolmannen sektorin ilmiöitä, ei välttämättä hyväntekeväisyyttä, vaan sekundaariyhteisöjen kaipuuta, markkinoilla toimimiseen. Hän hyödynsi sitä, että hänestä tehtiin messias, siihen, että hän menestyi bisneksessä. Hän sai tästä ilon elämäänsä, henkilökohtaisen hyvänolontunteen, mutta samalla hän välineellisti seuraajansa tuputtaen heille uutta "kamaa". Hän oli siten huippuluokan liikemies, joka osasi myydä omalla myyttisellä imagollaan, joka oli tarkkaan laskelmoitu.

"No man is an island"

Jobsin poismenolle voi olla kuitenkin yksinkertaisempikin selitys kuin mitä Maffesoli-konstruktiolla hahmotellaan. Nimittäin se, että ihmiskunta oikeasti on yhteisö, jossa jokainen yksilö on vain yksi solu orgaanissa, joka kärsii kun sen yksi osa kärsii. Näin ollen jos yksi tunnettu, ehkä jopa merkityksellinen solu kuolee, tuntuu siltä kuin koko rakenne tuhoutuisi. Kun useammat ihmiset tuntevat tai vähintäänki tietävät jonkun, tuntuu pahalta kun tämä tuhoutuu. Jos kyse on ollut henkilöstä, joka osaltaan on pitänyt elintoimintoja yllä, lamauttaa se.

Runoilija, juristi ja kirkonmies John Donne 1500-1600-lukujen vaihteesta kirjoitti aikanaan elämään jääneet lauseet, jotka lienee nyt syytä toistaa.

"No man is an island...

...any mans death diminishes me, because I am involved in Mankind; And therefore never send to know for whom the bell tolls; It tolls for thee..." 

Tällä kertaa ne siis soivat Steve Jobsille, kuitenkin vain yhtenä tänään poistuneista. Kunnioittakaamme heitä kaikkia ihmiskunnan jäseninä. Kunnioittakaamme vielä eläviä auttamalla ja pitämällä huolta heistä, kukin omista läheisistään sekä niistä, jotka apua tarvitsevat.

Kirjoittaja on 29-vuotias tutkija, joka haluaa muistuttaa ihmisiä siitä, että jokainen yksilö on arvokas.